Valonpilkahduksia

Hei!

Maaliskuussa tulee kolme vuotta täyteen syövän kanssa. On ollut suurimmaksi osaksi murheita, mutta myös valonpilkahduksia siellä täällä. En varmaan itsekään ymmärrä kuinka raskas tämä kohta kolme vuotta kestänyt matka on ollut. En olisi jaksanut ilman rakkaita lähimmäisiä sekä ystäviä. Enkä tietenkään erinomaista ja ammattitaitoista hoitohenkilökuntaani! Olen niin suurissa kiitollisuudenveloissa, että sitä harva ymmärtää. Vaikkakin moni sanoo, että "eihän tässä nyt mitään, tietysti autan" mutta kyllä se apu on niin moninkerroin ollut itselle tärkeätä ja tarpeen, että ei sitä edes ymmärrä.

Valonpilkahduksia? Kyllä vain! Minulla oli tässä erittäin jännittävät ja karmeat viikot takana. Jouduin siis nielurisaleikkaukseen, mutta se ei ollut mikään "tavallinen" nielurisojen poisto. Minulla viimeisimmässä PET-CT kuvassa näkyi kaulalla/tonsilloissa eli nielurisoissa aktiivisuutta. Lääkäri soitti, että nyt täytyy kiireellisesti ottaa biopsia nielurisoista. Biopsia tarkoittaa koepaloja. Tilanne oli siis tismalleen sama kun 2017 kesällä, kun olin toipumassa autologisesta kantasolusiirrosta ja kuvassa kaulalla taas aktiivisuutta ja siitä sitten biopsiaan ja tauti oli relapsoitunut eli aktivoitunut taas. Olin kauhuissani. Lääkäri kuitenkin sanoi, että tämä ei tarkoita sitä, että se 100% varmasti on aktivoitunut tauti, vaan voi olla muutakin "tulehdusta" tai liikakasvua, mutta varmuuden saan vain leikkaamalla nielurisat pois ja tekemällä tarvittavat tutkimukset. Odotin leikkaukseen pääsyä reilun viikon. Yritin olla miettimättä asiaa, tässä kuitenkaan onnistumatta. Voin kokemuksesta sanoa, että tämän kaltainen asia stressaa ja on mielessä melkoisesti. En kertonut tästä tilanteesta vanhemmilleni tai monellekaan muulle. En halunnut aiheuttaa huolta ennen kuin saan 100% varmuuden mitä siellä nielussa nyt on. Sanoin vain, että nielurisat on nyt leikattava. Pääsin leikkaukseen ja se meni hyvin. Olin kaksi yötä sairaalassa Turussa ja kyllä oli kurkku kipeä! Viikon verran söin kovia kipulääkkeitä kipuun ja pystyin vain juomaan mehukeittoa ja nesteitä. Kurkku kuitenkin parani nopeasti viikon, kahden aikana. Tuloksissa kestäisi leikkauksesta noin kaksi viikkoa. Tämä oli kamalaa aikaa. Olin erittäin ärtynyt koko ajan. Halusin uskoa parasta, mutta tässä matkan varrella on ollut niin paljon petttymyksiä, että sisälläni pessimisti oli syntynyt. 16.11.2018 Perjantaina sain vastaukset koepaloista. Tulokset olivat PUHTAAT! Ei mitään syöpään viittaavaa. Ensimmäisen kerran tänä vuonna minusta tuntui oikeasti siltä, että minä selviän tästä koettelemuksesta, että edessä olisi elämä ilman syöpää ja voisin elää kuten muutkin. Se perjantai oli yksi elämäni parhaista päivistä!

Kävin Turussa sairaalassa ottamassa suunnitellusti tippaa (DLI, ja Immunoglobuliinia) verikokeet olivat oikein hyvät. Vastustuskyky edelleen "normaalia" heikompi. Lääkärin kanssa keskustelin mahdollisesta töihin paluusta. Sain vihreää valoa paluulle. Olin erittäin onnellinen. Soitin lähes välittömästi pomolle, että nyt olisi tarvetta palaverille, meikäläinen tulee takaisin töihin! Tammikuussa jatkuisi vihdoin työt! Aloitan ensin rauhallisesti noin 50%-60% työajalla. Kun nyt vaan pysyisi terveenä ja saisi tehdä töitä, sitä minä toivon joululahjaksi. Pomo oli iloinen puhelustani ja sovittiin palaverille aika joulukuulle. En malta odottaa!

Olen tässä kerinnyt miettimään matkallani kaikenlaista. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, että vaikka olisi kuinka vaikeata niin positiivinen ajattelu auttaa vaikka siltä ei aina tunnu. Olen kasvanut ihmisenä valtavasti tämän sairauden aikana ja en ole sairastanut yksin. En voi edes kuvitella minkälaista lähipiirilläni on ollut. Minä vain kuljen hoidosta seuraavaan, kun läheisten pitää seurata vierestä kaikkea. Hoidot jatkuvat ja pidetään lippu korkealla! Vielä on paljon rajoitteita ja matkaa terveiden kirjoihin, mutta eteenpäin mennään. Kiitos kaikille ja toivottavasti pysytte mukana elämässäni jatkossakin!

Kiitos!