torstai 11. heinäkuuta 2019

Kuulumisia ja tavoitteita

Pitkä aika viimeisimmästä päivityksestä. Kesä alkoi ja frisbeegolf on pitänyt minut kiireisenä sekä tietysti työt ja muut vastuut/velvoitteet. Mistähän sitä alkaisi purkamaan, kun niin paljon on tapahtunut asioita toukokuun päivityksen jälkeen. Kokeillaan pysyä jotenkin aikajanassa. Frisbeegolf -kausi on täydessä vauhdissa. Uusin kausi on omalta osaltani lähtenyt hienosti liikkeelle. Alkukaudesta odotin jo aika kovaakin tasoa itseltäni. Ikäväkseni on tarvinnut huomata ero viimekauteen, että ei ole valmentajan kanssa ollut vielä yhtään tuntia tälle kaudelle, minkä näkee heitoista. Vanhat viat palaavat heittoon ja putti on hukassa. Tänä vuonna selkeät heittotreenit ovat jääneet todella vähälle. Nyt kun on heittoseuraa, niin liian usein menee vain kierrosten heittelyksi ja vähän kisailuksi. Pitäisi tehdä säännöllistä harjoittelua. Pelkkä radan kiertäminen ei kehitä peliä. Rohkeasti kentälle ja treenaamaan niitä yksinkertaisia ja erittäin tärkeitä heittoja. Valmennusta on tarkoitus jatkaa tänäkin vuonna, mutta nyt aloitus menee vähän myöhäiselle. Olen kuitenkin omasta mielestäni vielä aikataulussa ajatellen tavoitettani vuoden 2022 SM-kilpailuihin. Paljon on tehtävää, mutta uskon vakaasti tavoitteeseeni. Hiukan listasin miten "karkeasti" tuonne vuoteen 2022 pitäisi mennä. Tämä kausi 2019 tavoite on nostaa Metrix-rating 850-860. Kaudelle 2020 ostan lisenssin ja hakemaan kokemusta PDGA-alaisista kisoista sekä hankkimaan sitä PDGA-ratingia. Metrix-rating tavoite vähintään 900. Kausi 2021 onkin sitten jo täysi tohina ja lisenssi itsestäänselvyys. Lisenssinalaisia kilpailuja pitää saada 10-15 ja PDGA-rating yli 950, jotta mahdollisuuteni osallistua vuodelle 2022 SM-kisoihin paranee. Niputetaanpa tätä aikataulua: 2019: Metrix-rating 850-860 2020: lisenssinalaisia kisoja muutama ja saada PDGA-rating, Metrix-rating 900, 2021:PDGA-kisoja 8-15 ja PDGA-rating yli 900, Metrix-rating yli 940 2022: Päästä osallistumaan SM-kisoihin. Tätä tavoitetta on syytä valmentajan kanssa arvioida ja tehdä tarpeelliset harjoitussuunnitelmat tämän pohjalta. En näe mitään syytä, miksi en onnistuisi tässä tavoitteessani. Kuulun Jämsän Frisbeegolf r.yn: hallitukseen, jossa on meneillään ratahanke. Tavoitteena on saada kisatason rata Jämsään. Tämä on suuri hanke ja nyt se on saatu etenemään siihen pisteeseen, että uuden tulevan radan suunnittelija oli paikan päällä käymässä. Radan suunnittelee Pasi Koivu, jonka nimen varmasti kaikki frisbeegolfia harrastavat tietävät. Meidän radan suunnittelee frisbeegolfin Suomen mestari! Meillä oli sitten ratahanketta vetävällä porukalla kokous, jossa keskusteltiin radasta, käytiin maa-alueet lävitse ja muuta asiaan kuuluvaa. Tämä oli frisbeegolf-urani hienoin päivä. Pääsin heittämään pari kierrosta Pasin kanssa. Oli outo tunne heittää ihmisen kanssa, jota on katsellut frisbeegolf-videoista youtubesta ja joka on yksi omista idoleista lajissa. Kyllä muuten jännitti, vaikka kyseessä ei ollut mikään kilpailu vaan lähinnä tutustuttiin alueeseen sekä maastoon. Kävimme vielä katsomassa hänen aikaisemmin (2013 tai 2014) suunnittelemansa 9-väyläinen Lamminsuonrata, johon seuran ja kaupungin puolesta olemme tehneet muutoksia. Erittäin hieno kokemus ja toivottavasti lähitulevaisuudessa pääsen vielä heittämään Pasin ja muidenkin maan huippujen kanssa. Viimeistään sitten kun tavoittelen SM-titteliä. Euroopan avoimiin olen menossa heittämään yleisökierroksen ja kannustamaan suomalaisia heittäjiä - toivottavasti nähdään Nokialla! Terveydestä ei ole mitään erityistä mainittavaa. Olen saanut olla töissä ja nyt nauttinut kesälomasta. PET-CT kuvaus on 23.7 ja se ei vielä jännitä. Vastustuskyky on edelleen heikohko. Jostakin syystä tietyt veriarvot ei tahdo vain nousta (vasta-aine E4 ja E10). Siskoni perhe, joka asuu Englannissa pääsi viettämään pari viikkoa täällä Suomessa. Kyllä oli mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa ja uusin sisarentyttöni ensimmäistä kertaa. Samalla reissulla oli kummankin tytöt ristiäiset. Ai niin, yksi siskoistani kirjoitti ylioppilaaksi ja niitäkin juhlia vietettiin. Nyt hän pääsi au pauriksi Lontooseen. Ihailen hänen rohkeuttaan lähteä. On kuulemma viihtynyt hyvin. Myös toinen siskoni valmisti ammattikorkeakoulusta jonka opinnot hän suoritti töiden sekä kaksi lapsisen perheen pyörittämisen ohella. Melko rautaisia siskoja mulla. Nuoremmasta päästä yksi siskoistani sai peruskoulun päätökseen ja lähtee kohti terveydenhoitoalaa, hän pärjää siellä varmasti hyvin! Ihan kuten yksi siskoistani joka jo sairaanhoitajan töitä on loisteliaasti vuosia tehnyt. Minä sain pienimuotoisen yllätyksen, kun vastoin odotuksiani sain matkustusluvan lääkäriltä. Tosin kohdemaan täytyy vielä olla Suomen hygieniatasoa ja matkan pituus ei saisi olla kovin pitkä(2-5 päivää). Varattiin heti isän kanssa lennot Kööpenhaminaan, jossa olemme vain yhden yön. Meille pääasia on päästä yhdessä lentokoneeseen ja viettämään aikaa lentokentällä. Siellä on niin mielenkiintoista seurata ihmisiä sekä saapuvia ja lähteviä koneita. Lennämme Tampereelta Hesaan, josta sitten Kööpenhaminaan.
Odotan matkaa kovasti. On uskomatonta ajatella, mitä kaikkea minulle on viimeisten 4 vuoden aikana tapahtunut ja että ylipäätänsä enää tässä olen. Taidan olla lääketieteellinen ihme.

Vasemmalta: Minä, Eikka Hurme, Pasi Koivu, Jani Virtanen
















Uusin siskontyttöni Emilia
Äitin ja Samin kanssa juhlissa






Minä ja Sofia