Rutiinien vanki?

Mistä kiire johtuu? Eikö asioita voisi priorisoida paremmin? Mitä tehdä, kun tunnit vain loppuvat kesken vuorokaudesta, tai siltä se ajoittain tuntuu. Olen pitkään (pari kuukautta) pohtinut miten ihmeessä minun arjestani on tullut niin kiireinen? Tuntuu pahalta sanoa puhelimessa ihmiselle "olis kyllä kiva, mutta en nyt kerkiä. Seuraava "vapaa" ajankohta on viikon kuluttua". Eikä tässä nyt voi syyttää mitään tai ketään. Olen ihminen joka kehittää rutiineja erittäin herkästi. Olen niihin tottunut ja jotenkin koen ne mielenterveydelle tarpeellisena tai jostakin syystä niistä on tullut osa minua. Yleensä kun tulen töistä teen tietyt asiat aina samalla tavalla. Aamulla aina samat asiat, samalla kaavalla. Olen töissä oikeasti noin yhden minuutin sisällä joka päivä samaan aikaan, vaikka ajomatkaakin on sellainen 26km suunta. Kaikki tämä johtuu minun rutiineista. Jotenkin tulen rauhattomaksi jos en tee asioita niinkuin olen ajatellut. Nämä ovat pieniä asioita, mutta itselle näistä on tullut tärkeitä. Voi kuulostaa typerältä sanoa, että en nyt kerkiä tulemaan sinne ja tänne, kun pitää keittää kahvit ja katsoa 20 minuuttia ohjelmaa, jonka aloitan yli puolivälistä (alkaa silloin kun en vielä ole kotona) vain koska olen tehnyt niin useita kertoja ja päivärytmini "vaatii" sen rutiinin. Iltarutiinit menee aivan minuutilleen joka arki-ilta. Olen sängyssä 3 minuutin sisällä joka päivä. Tämäkin isohko heitto aikataulussa johtuu siitä, että joinakin päivinä rutiinit venyy pakollisten kauppa- ja kokkaustoimien takia. En oikein tiedä mitä tässä yritän kertoa. Ehkä sitä, että olen pahoillani jos ja kun tunnet, että minulla on aina muuta tekemistä. Tämä ei johdu sinusta vaan minusta. Ei minulla tärkeämpää tekemistä ole, mutta sairaalassaolo on jättänyt jälkensä minuun rutiinien muodossa(kin).

Sairaalassa tämä rutiininomainen arkeni oli jo huippuluokkaa. Joka päivä samat ohjelmat TV:stä vaikka en niistä suurimmasta osasta edes pitänyt. Viikonloppuna sitten katsoin samat ohjelmat uusintoina. Jotenkin minusta oli mukava tietää aina mitä minkäkin asian jälkeen tapahtuu, edes ohjelmien muodossa. Sairaudenhoidosta kun en oikeastaan koskaan ole halunnut tai uskaltanut kysellä mitään. Olen aina ajatellut, että kyllä minulle kerrotaan tarpeellinen. Ehkä jopa lievästi sairaalloinen rutiinien tarve onkin johtunut tästä. Olen tiennyt koko hereilläoloni ajan pelkistä tv-ohjelmista tai lääkkeiden saapumisesta ja antamisesta mitä kello on ja missä kohtaa vuorokautta ollaan menossa ja mitä seuraavaksi tulee tai tapahtuu, mutta sairaudenhoidosta en ole tätä tietoa ikinä uskaltanu kysyä tai ehkä edes halunnut tietää. Tätä voi olla vaikea ymmärtää, mutta vielä vaikeampi selittää mitä tarkoitan.

Jotta päivityksestä ei tulisi liian selkeä ja kronologisesti etenevä, niin hypätään seuraavaan aiheeseen. Mitä olen viimeaikoina puuhannut? Minulla on ollut kaikenlaista touhua ja puuhaa. Töissä on ollut erittäin mielenkiintoista ja mukavaa. Uusiin tehtäviin kouluttautuminen ja opiskelu on tuntunut erittäin mielekkäältä sekä mielenkiintoiselta. Ainoa mikä vähän ottaa päähän on se, että tunnen jotenkin itseni niin hyödyttömäksi ja avuttomaksi, kun kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä, enkä voi itsenäisesti suorittaa tehtäviä. Tämä varmaan normaalituntemus kaikessa opiskelussa. Onneksi se on toivonmukaan vain väliaikainen tunnetila. Olen kyllä tuntenut oloni erittäin tervetulleeksi ja saanut erittäin hyvää koulutusta. Edes aikaiset aamuherätykset eivät ole tuntuneet niin pahalta, kun on oikein odottanut työpäivää! Tämän tunteen kun voisi säilöä ja kaivaa sitten esiin kun rupee jossakin vaiheessa uuvuttamaan. Jokaisena aamuna tulisi olla kiitollinen, että saa herätä töihin ja on työpaikka jonne mennä! Minulla vielä sellainen jossa viihdyn erittäin hyvin ja työkaverit ovat erinomaiset.

Tein pienen kotimaanreissun yhtenä viikonloppuna Kuopioon. Siellä vietettiin erään ystävän tupareita. Samassa myös oli jonkinasteinen "salaryhmän" tapaaminen, tai ei ryhmä niin salainen ole mutta sitäkin suljetumpi ja siihen on lähes mahdoton päästä sisään. Perustamisen jälkeen (tuleekohan kohta 2-vuotta) ei ole otettu yhtään uutta jäsentä ja hakijoita on tuhansia... Sen verran avaan viimeisintä lausetta, että se on osittan huumoria ja jätän jokaisen tulkintaan mikä kohta siitä. Vinkkinä, että ryhmän olemassaoloaika on fakta, tai ainakin tuota luokkaa, mutta myöskään ei uusia jäseniä ole otettu. Tästä ryhmästä on tullut itselleni iso osa elämääni. Tämä ryhmä on perustettu lähinnä netissä toisiinsa tutustuneista kaveruksista jotka tulee aika lailla erilaisista "oloista" ja jokainen on kyllä yksilö, ja tarkoitan hyvällä :). Lähinnä kirjoitellaan kaikesta maan ja taivaan väliltä ja ollaan asioista erimieltä. Viljellään huumoria (monen tasoista) ja vaihdetaan kuulumisia. Varmaan jokaiselle jollakin tapaa jonkinlainen kanava irroittauta arjesta. Näistä ihmisistä on tullut tosiaan itselle tärkeä osa elämää ja uusia, hyviä ystäviä.

Ystävistä puheenollen. Tässä on ollut viimeaikoina muutamallakin ystävälläni syntymäpäivät ja yksiä niistä pääsin juhlistamaankin. Oli oikein mukava ilta. Vaikka etukäteen hiukan jännitinkin tilannetta. On nimittäin pitkä aika kun olen viimeksi saanut/päässyt juhlimaan ystävien kanssa ja tässä oli hiukan muutakin "painetta" josta en julkisesti aio toistaiseksi puhua, mutta ilta meni erittäin hyvin ja oli mukavaa. Tehtiin tavallaan uusia asioita verrattuna muutamien vuosien takaisiin synttärijuhliin mihin olimme tottuneet. Onko meistä tullut aikuisia? Pelasimme lautapeliä ja tuntui, että itseni lisäksi muutkin nautti ajastaan! Toki ettei liian aikuinen kuva tule, niin kerrottakoon ,että nintendokin käynnistettiin ja siinähän sitten tappelupeliä sekä rallia pelattin. Täytyy myös antaa erityismaininta naishenkilölle joka taisi rökittää meidät kaikki rallipelissä :).

Nyt on avattu sekä frisbeegolfkausi, että kalastuskausi. Olin yhden ystäväni kanssa vappuaattona aloittamassa uistelukautta. Saalis oli laihanpuoleinen (yksi noin 1kg hauki) mutta seura ja tunnelma olivat kyllä timanttia. Kyllä siinä vain sielu lepää kun pääsee kalalle hyvässä seurassa. Odotan jo innolla kesän tuomia kalareissuja. Tapasin myös kaksi ystävääni joiden kanssa viimeksi olin nähnyt joulupäivänä! Puhelimessa olemme yhteydessä, mutta näkeminen on välimatkan (tekosyy?) takia vähemmälle. Toki on opiskelukiireet ja työkiireet, mutta seuraavaan tapaamiseen ei anneta mennä samaa aikaa! Positiivista on se, että kun tapasimme, tuntui kun oltaisiin nähty viimeksi eilen. Täytyy sanoa, että minulla on hienoja ihmisiä ympärilläni, kiitos teille!

Seuraavassa päivityksessä lupaan kertoa, että missä mennään frisbeegolfin kanssa. Tällä hetkellä on kausi vielä niin alussa omalta osaltani, että vaikea sanoa mitään. Varmasti valmennusta tulen ottamaan tänäkin vuonna. Rupeaa pikkuhiljaa voimatasot ja kuntokin olemaan parempia kun viimekautena, joten odotan tältä kaudelta suurta harppausta eteenpäin! Tälle vuodelle todennäköisesti hankin PDGA-lisenssin ja käyn muutamissa isommissa kisoissa, jotta näkee oman tason, sekä saa vähän tuntumaa paineensietoon ja muihinkin asioihin.Tämä kausi vielä rakennettaan perustekemistä ja paineensietoa.

Kaikille hyvää alkavaa kesää ja moikataan kun tavataan!

Ps. Odotan jo innolla tulevaa kesää. Näen ensimmäistä kertaa livenä uusimman siskontyttöni!