Työviikko takana ja opiskelua edessä

Ensimmäinen viikko töissä takana ja voi että kun tuntui hyvältä saada kosketusta taas normaaliin elämään ja arkeen. Oli niin tervetullut olo työmaalle ja työkaverit kävivät kaikki tervehtimässä ja juttelemassa. Oli todella mukava aloittaa taas hommat ja nähdä työkavereita! Ja pitkä työmatkakaan ei vielä ainakaan ole tuntunut raskaalta (92km suunta). Kello soi 05:00 ja aamusta lähden painamaan hommia :).

Terveyden kanssa on taas muutoksia ilmassa. Maksa-arvot lähtivät nousuun ja ilmeisesti se on käänteishyljintää. Nyt aloitettiin kovat kortisoniannokset. Syön vuorokaudessa 72mg kortisonia ja jokainen joka on joskus kortisonia syönyt tietää kuinka suuri annos tuo on. Käsittääkseni tämä käänteishyljintä on hyvä asia ja mitä on näillä DLI-hoidoilla jopa hiukan haettukin. Maanantaina on taas lääkäripäivä Turussa ja siellä sitten gamunex-tiputusta jolla nostetaan Igg-arvoa eli vastustuskykyä vahvistetaan. PET-CT tulokset tulivat ja lääkärit pitivät tuloksia hyvänä. Edelleen merkkiainetta kertyy tietyissä paikoissa, mutta ei ole kasvanut aktiivisuus missään vaan jopa vähentynyt paikoittain. Eli kai tässä pitää sitten olla tyytyväinen.

Ensimmäinen kertani kuntosalilla on nyt totta ja kuntotestit suoritettu. Kyllä huomaa, että jotakin on lihaskunnolle tehtävä. Fyssari sanoi sairaalassa, että viikko vuodelevossa sairaalassa surkastuttaa lihasmassaasta noin 25%. Minä makasin muistaakseni 9 viikkoa, joten hommia on. Ensi viikon perjantaina käydään vielä PT:n kanssa minulle kustomoitu saliohjelma lävitse yhteistreenillä ja siitä sitten omatoimista kuntoilua eteenpäin. 3 kuukauden päähän on sitten PT:n kanssa tilannekatsaus, että mitä on saatu aikaan ja onko syytä muuttaa ohjelmaa. Oli kyllä hienoa huomata miten sain energiaa jo pelkkien kuntotestien jälkeen ja olo oli kuin voimamiehellä! Toivottavasti nyt on terveyden ja muidenkin asioiden kanssa suunta vain ylöspäin (paitsi painon). On tämä ollut melkoinen matka, sen sanon.

Akatemiassa eletään opintäyteistä aikaa. Sunnuntaina 10.2 on lähipäivä Helsingissä ja skype-koulutuksia on tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa + etätehtäviä. Siinä sivussa sitten vielä työt ja lääkärihommat niin kyllä tässä taas saa mennä ja lujaa. Mitä enemmän tehnyt tehtäviä ja opiskellut alaa, sen enemmän se tuntuu kiinnostavan. LKV-pätevä välittäjä on muuten melkoinen kiinteistölainsäädännön seka asunto-osakeyhtiölain asiantuntija! Aivan liian aliarvostettu ammatti sanon minä. Mutta kyllä minä niin nautin, kun saan irtaantua sairaalamaailmasta ja taas kokea kuuluvani "terveiden" joukkoon. Vaikka virallisesti terveiden joukkoon minulla on vielä matka kesken. Jotenkin tuntuu, että osaan nauttia arjen pienistäkin asioista nyt ihan toisella tavalla kuin ennen.

Olen aina ollut kova mäkihypyn seuraaja. Saimme erittäin ikäviä ja yllättäviä uutisia 4.2 maanantaina, kun kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä Matti Nykänen ilmoitettiin kuolleeksi. Tuli olo, että ihan kuin olisi joku todella tuttu ystävä kuollut. Jotenkin vieläkin vaikea uskoa todeksi koko asiaa. Matin vertaista hyppääjää ei maailma todennäköisesti tule enää koskaan saamaan. Toivottavasti Matti saa nyt levätä rauhassa.

Sain tiedon eläkeyhtiöstä, että työaikani nostetaan porrastetusti niin, että ensimmäinen kuukausi eli nyt tämä helmikuu tehdään 3 päivää viikossa. Maaliskuu sitten 4 päivää ja huhtikuussa sitten 5 päivää. Jos tämä tuntuu liian raskaalta ja liian nopealta niin sitten voi hakea pidennystä työkokeilulle. Uskon kyllä, että jaksan, kunhan saan pysyä terveenä. En enää jaksa sairastaa.

Töihin paluu ja normaalia arkea

Tuleekin tammikuulle kaksi päivitystä. Tämä onkin blogini kirjoitus numero 10.  Vakuutusyhtiöstä on vihdoin alustava päätös tullut, että saan aloittaa työt. Aloitan 1.2. perjantaina. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti aloittaa jo tammikuun alusta, mutta byrokratia teki osansa. Odotan kyllä innolla, on hyvä aloittaa perjantaina niin on sitten hyvin ansaittu viikonloppu heti edessä, ei pääse arki kolauttamaan liian kovasti.

Frisbeegolfia ei ole tullut pelattua. Yhden kerran kävin vähä puttailemassa, mutta jotenkin ei tuo lumihangessa rämpiminen kiinnosta. Pakkanen ei niinkään haittaa, mutta tuo lumi ei ole minun juttuni. Pitäisi talvelle keksiä jotakin harrastusta, tuntuu niin pitkältä tauko frisbeegolfiin muuten. Meillä on kerran viikossa saliharjoitukset jossa pääsee sisätiloissa heittämään ja puttailemaan, mutta nyt kun asun Tampereella niin ei tule joka viikko ajeltua Jämsään sitä varten. Kuntosalille on aika varattu ja toivottavasti siitä saisi uuden harrastuksen.

Aninkainen Akatemiassa olemme päässeet hyvään vauhtiin. Muutamia etätehtäviä on tehty ja muutamat skype-koulutukset ovat takana. Kyllä tuntuu erittäin mielenkiintoiselta ja hyvältä opiskella uutta ja itse erittäin paljon kiinnostavaa aihetta. Sitä ei varmasti moni tajuakaan, miten paljon kiinteistönvälittäjän on syytä osata lakia. Kiinteistölainsäädännön tuntee ammattivälittäjä varmasti paremmin kuin asianajaja. Tietysti erikoistuiminen on erikseen.

Minua vaivasi erittäin kova närästys, tai siksi sitä ainakin luulen. Joulukuussa monta yötä valvoin erittäin kovien kipujen vuoksi. Närästyslääke ei auttanut ja 5. päivä tammikuuta kipu olikin jo niin kova ja sitä oli pitkään, että jouduin lähtemään ensiapuun. Siellä sain lääkettä vaivaan ja veriarvot olivat hyvät sekä poissuljettiin tulehdukset. Lääkäri oli sitä mieltä, että refluksia. Siitä sitten pari päivää kesti toipua kivuista, mutta sen jälkeen ei olekaan onneksi vaivannut. Olen jättänyt tiettyjä ruokia ja ruoka-aineita pois kokonaan. Olen kova kahvin ystävä. Nyt olen kuitenkin ollut ilman yli kaksi viikkoa! En tiedä uskallanko kohta jo kokeilla lisätä kupin tai kaksi päivään. Kipu oli nimittäin sen verran sietämätön, että jos se on vain jotenkin vältettävissä niin teen kyllä kaikkeni välttääkseni sen. Pieni flunssakin minulle iski ja edelleen pientä köhää päällänsä. Lämpö nousi (korkeimmillaan 37.4) eli sain olla onneksi kotona. Minulla on edelleen rajana 38. Jos sen yli nousee, niin on lähdettävä sairaalaan. Join paljon teetä ja illalla otin yhden konjakin. On pysynyt kuume poissa, toivottavasti näin jatkuukin. Tammikuun 29. päivä on nimittäin PET-CT kuvaus sekä muita tutkimuksia ja olisi syytä olla terve, jotta tutkimukset voidaan suorittaa ja niistä saadaan luotettavat tulokset.

Sain joululahjaksi muunmuassa lipun Oopperan kummitukseen. Itseasiassa sain lipun lahjaksi jo esitykseen muistaakseni 2016, mutta silloin sytostaattihoidot estivät pääsyni. Ja voi veljen, oli muuten elämäni paras teatterikokemus. Aivan uskomatonta! Ei tarvinnut jännittää pääsevätkö ammattilaiset tarpeeksi korkealle, jaksavatko pitää äänen loppuun asti tai muistavatko vuorosanat sekä laulunsanat. Lavastus oli aivan spektaakkelimainen. En olisi ikinä uskonut, että teatterissa voidaan toteuttaa noin näyttävä lavastus! Esitys oli siis Suomen Kansallisoopperassa, Helsingissä. Tämä näytös jonka näimme, oli viimeistä edellinen. Lauantain päivänäytös. Tuona samana iltana olisi luvassa viimeinen näytös. Kiitos ja kumarrus esiintyjille, avustajille sekä koko henkilökunnalle. Teitte ainakin minun elämääni ison kulttuurisen vaikutuksen. Teatterin jälkeen kävimme syömässä tädilläni jossa tapasinkin pitkästä aikaa kaksi serkkuanikin! Tätini oli loihtinut erittäin hyvät ruuat meille ja meillä oli erittäin mukava ilta. Kiitos vielä jälkikäteen kaikille mukana olleille.

Helmikuussa olisi sitten aika lunastaa myöskin joululahjaksi saatu lippu, legendaarisiin Salpausselän kisoihin katsomaan mäkihyppyä! Siellä olemme äidin kanssa käyneet varmaan viisi kertaa katsomassa hyppyjä. Olemme äidin ja yhden pikkusiskoista kanssa varmasti yksi suomen aktiivisimmista mäkihypyn "penkkiurheilijoista". Suomalaisittain ei menestystä vielä tarvitse kuin odotella, mutta se tunnelma mäkimontussa on aivan sanoinkuvaamaton. Suosittelenkin jokaiselle, että käy edes kerran elämässään katsomassa yhden mäkihypyn maailmancup-kilpailun paikanpäällä. Siellä kannustetaan kaikkia hyppäämään pitkälle ja erityisesti puolalaiset kannattajat ovat mukavia seurata ja pitävät kyllä tunnelmaa yllä. Laittelen tännekin kuvia mäkikisoista, siihen asti heippa!

Kansallisoopperassa

Iskän kanssa ennen oopperaa

Kävelimme Eduskuntatalon ohitse

Vuosi 2019

Vuosi 2018 oli erittäin merkittävä omassa elämässäni. Tammikuun 24. päivänä, matkasin Turkuun Turun yliopistolliseen keskussairaalaan allogeeniseen kantasolusiirtoon. Helmikuun yhdeksäntenä päivänä minulle annettiin itselleni tuntemattomalta ihmiseltä kerätyt kantasolut. Tämä tuntematon mieshenkilö on lahjoittanut vapaaehtoisesti minulle elämän. Ilman häntä, minulla ei olisi ollut mahdollisuutta parantua. Vielä on aikaista sanoa olevani parantunut. Mutta suunta on oikea ja kaikki usko parantumiseen on. Noin kaksi vuotta siirron jälkeen voin hengähtää ja toivottavasti todeta olevani terve. Lääketiede kehittyy uskomatonta tahtia. On hurja ajatella, että jos olisin sairastunut vaikka 90-luvulla, en todennäköisesti tässä teille kirjoittaisi. Kyllä terveydenhuolto Suomessa on saanut ja ansaitsee meidän kaikkien äärettömän kiitoksen ja kunnioituksen.

Vuosi 2019 tulee olemaan kaikin puolin jännittävä ja merkittävä elämässäni. Paljon tulee tapahtumaan tai ainakin toivon tapahtuvan. Töihin paluu odottaa vielä vakuutusyhtiön käsittelyä, mutta tapahtunee tammikuun aikana. Alunperin piti tänään 2.1.2019 aloittaa, mutta joulunpyhät sekoittivat ja hidastuttivat paperiasioiden käsittelyä. Suuresti odotan kevättä. Kiinteistönvälitysakatemia pääsee kunnolla vauhtiin ja en malta odottaa uuden oppimista. Olen intoa ja aktiivisuutta täynnä! Toivottavasti maltan aloittaa rauhallisesti ja pitää huolen riittävästä levosta. Minulla kun on tapana tehdä asiat 200%:sesti ja sitten taas käy niin, että toimintaa ei kovin kauaa jaksa. Eiköhän tuo työmatkan (92km suunta) kulkeminen huolehdi siitä, että muistan levätä riittävästi...

Asetan tälle vuodelle pari tavoitetta/muutosta. Nyt kun kaikki kertoo tavoitteita ja tekoja vuodelle 2019 niin minäkin jaan omani. Tällä tavoin yritän luoda itselleni mahdollisimman suuret julkiset paineet, jotta taivoitteet tulisi suoritettua kunnialla. Olen huomannut, että ainakin oma suorityskyky ja se kuuluisa motivaatio tulee parhaiten esiin ja realisoituu, kun on suuri paine onnistumisesta.

Tavoite 1. Perinteikäs painonpudotus. Aion pudottaa -20kg elopainostani itsenäisyypäivään 2019 mennessä. Voi kuulostaa paljolta, mutta melkein vuosi on pitkä aika sekä lähtömassaa on sen verran, jotta varaa tuollaiselle pudotukselle on. Olen tästä myös lyönyt "pienen" vedon tuttavan kanssa. Se, kuinka tähän tavoitteeseen pääsen on vielä hiukan mietinnässä. Jos joku lukija tietää jonkun hyvän personal trainerin tai vastaavan niin vinkatkaa ihmeessä!

Tavoite 2. Luen vähintaan yhden kirjan kuukaudessa. Olen ollut aina huono lukemaan kirjoja. Ensimmäisellä luokalla koulussa, voitin kirjoituskilpailussa erinomaisella Kettu ja Jänis tarinallani. Palkintona oli kirja nimeltä Kumi-Tarzan. Tämän kirjan olen lukenutkin noin neljätoista kertaa. Mutta muuten on lukuhommat jäänyt suurimmaksi osaksi muille. Olen elämäni aikana lukenut valehtelematta alle 10 kirjaa. Nyt asiaan tulee muutos. Tämä haaste on jo hyvässä vauhdissa, koska tapani mukaan innostun helposti ja 200%:sesti ja olenkin jo joulunaikana lukenut kolme kirjaa sekä alennusmyynnistä kävin ostamassa kolme lisää. Pidän erityisesti muistelmista ja elämänkerroista, myös tietokirjallisuus kiinnostaa. Dekkareita ja fiktiivistä kirjallisuutta en tykkää lukea. Ajattelin dokumentoida lukemiseni siten, että otan jokaisen luetun kirjan kannesta kuvan ja teen sitten vuoden lopussa jonkunnäköisen kuvakollaasin niistä. Toivottavasti tulee Metsokirjaston tarjonta tutuksi.

Tänä vuonna minun mielestä on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä tavoitteisiini. Uskon ja toivon tulevan vuoden olevan minulle SE oikea. Tämä vuosi on tuleva määrittämään tulevaisuuteni suuresti. Isoja asioita on vireillä ja toivon sekä teen kaikkeni, että vuoden päästä tilanteeni elämässä on aivan toinen. Ainakin -20kg kevyempi ja useita hyviä kirjoja rikkaampi. Sitten on pari erittäin isoa tavoittetta jotka ei ole niinkään täysin omissa käsissä, joten niitä en nyt listaa tähän. Sanotaanko vaikka niin, että liittyy työelämään,terveyteen sekä taloudelliseen sitoumukseen.

Lauantaina 29.12 olin Arttu Wiskarin keikalla Himosareenalla. Tämä keikka oli vuodelle 2018 itselleni ensimmäinen live-keikka. Oli hieno fiilis. Alkoholia en voi vielä(kään) käyttää, joten olinkin autolla liikenteessä. Olimme pienellä porukalla (erittäin hyvällä sellaisella) liikenteessä. Oli mukavaa seurata ihmisiä jotka olivat juhlallisissa tunnelmissa. Jotenkin silmiin pisti yksi asia, lähes koko väki paikanpäällä oli pukeutunut erittäin siististi ja kauniisti. Miehet sekä naiset. Tunnelma oli erittäin hyvä. Tuntui, että kaikki viihtyi. Vain pari ylilyöntiä jotka järjestysmiehet ohjasivatkin jatkamaan juhlintaa toisaalle. Arttu veti hyvän keikan, vaikka kuulemma oli meinannut joutua perumaan koko homman, kun ääni oli kadoksissa. Oli sitten erinäisin "rohdoin" ja "lääkkein" saanut sen verta ääntä, että keikka saatiin vedettyä. Ei kyllä antanut pahemmin ääniongelman näkyä tai kuulua yleisölle. Upeasti yleisö osasi lähes kaikki kappaleet ulkoa ja Arttu ottikin kaiken irti yleisöstä joka oli valmis laulamaan kappaleita kuorossa. Kiitos keikasta yhtyeelle sekä omalle seurueelle! Oli kyllä mukavaa vaihtelua!

Viikonloppuna olisi ystävän 30-vuotisjuhlat. Juhlien jälkeen se "arki" sitten alkaakin. Lisätään liikuntaa ja syödään kevyesti. Kuitenkin AVA-ruokaohjelman mukaisesti (alentuneen vastustuskyvyn ruokavalio). Tapahtuuko vuonna 2019 sellainenkin ihme, että Mikko Mäkinen nähdään kuntosalilla? Seuraa blogia ja asia saattaa selvitä!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyvää alkanutta vuotta 2019, tehdään tästä erinomainen vuosi meille kaikille!

-Mikko

Ajatuksia tulevasta ja katkelmia menneestä

Taas on vierähtänyt tovi viime päivityksestä. On siis aika kirjoitella kuulumisia. Kävin työpaikalla pitkästä aikaa työhönpaluupalaverin merkeissä. Oli erittäin mukava nähdä työkavereita pitkästä aikaa ja huomata miten iloisia ihmiset olivat minut tavatessaan, jälleen näkemisen riemu oli molemminpuolinen. Oli oikein iloinen päivä. Tammikuussa kaivetaan herätyskello esille ja lähdetään rakentamaan tulevaisuutta!

Frisbeegolfin osalta talvella ei tule juuri treenattua tai pelattua, joten kirjoitan enemmän arjestani sekä muista kuulumisista. Joulu on kohta ovella. Minulla on tapana jättää kaikki joululahjat viime tippaan... Ei olisi ensimmäinen kerta kun olisin jouluostoksilla aatonaattona. Meillä kun on niin iso perhe, olemme vanhempien sisarusten kanssa jo muutamana vuonna sopineet, että emme toisillemme lahjoja osta. Ostettavaa muutenkin kertyy todella paljon. Vaikka laittaisi vain yhden lahjan per nuppi niin toistakymmentä olisi laitettava. Olen miettinyt pitkään mikä olisi nykypäivänä hyvä joululahja pienelle lapselle. Leluista tykkäävät aina, mutta niitä on niin kamalan paljon. Olisi mukava antaa lahjaksi joku kokemus tai ekologisempi vaihtoehto. Pieni lapsi ei tosin osaa arvostaa vaikka hänen nimissä tehtyä lahjoitusta hyväntekeväisyyteen. Vanhemmat kylläkin.

Ensimmäiset kotiläksyt saapuivat Aninkainen akatemiasta ja voi veljet, vaikka tehtävien tekoon sain kulumaan useita tunteja, nautin joka hetkestä! Tuli erittäin positiivinen olo. Sain tyhjennettyä pään täysin muusta ja keskityin vain tehtäviin. On kummallista miten aika rientää kun on 110% focus- ja motivaatio. Tiedä mihin tässä vielä pystyy! Innolla odotan jatkoa.

Minua on ruvennut jännittämään ja mietittymään töihin paluu aivan samalla tavalla kun jännitin sekä epäröin kotiutumistani sairaalasta 15.3.18 Turusta. Tunnelmat ovat kaksijakoiset. Halu on kova töihin, kuten halu oli kova sairaalasta kotiin. Sitten kun näytetään vihreätä valoa, rupean epäilemään olenko sittenkään valmis? Olen elänyt erikoisessa kuplassa varsinkin viimeisen vajaan vuoden ajan. Olen joutunut paljosta jäämään paitsi sekä uhraamaan paljon. Ei ole helppoa selittää esimerkiksi pienelle lapselle joka haluaisi syliin, että en voi nyt ottaa kun sulla on nuha. Tai lähimmäisiä joita ei ole nähnyt pitkään aikaan niin sanoa, että en nyt voikkaan tulla kun teillä on nuhaa tai kuumetta. Muistan tilanteen jossa en ollut äitiä nähnyt hetkeen ja tein yllätysvisiitin kotiin. Sattumoisin tapasin äidin jo kaupan parkkipaikalla jossa hän sanoi, että ikävä kyllä siskoni on kuumeessa joten ei voitu edes halata. Juttelimme hetken etäällä toisistamme ja ajoin takaisin Tampereelle. Tällaisia tilanteita on ollut vuosi pullollaan. Siskoni perhe kun tulee vierailulle Englannista, on aina jännitettävä pari päivää saapumisen jälkeen onko lennolta tai kentältä tullut flunssa tai vatsatautipöpöjä. Olen tottunut kantamaan käsidesiä mukanani kaikkialla. Olen joutunut kiinnittämään niin suurta huomiota hygieniaan, että ihmettelen miten ylipäätään uskallan enää syödä mitään ruokaa. Olen pessyt banaanitkin ulkoa ja sisältä. Näin on pitänyt tehdä. Sairaalasta kotiuduttuani menin isän luokse. Siellä minulle oli varattu oma vessa jota vain minä käytin. Myöskin joka toinen päivä kaikki oven kahvat ja kaikki pinnat desinfioitiin. Söin vain tiettyjä ruoka-aineita. Se oli hurjaa aikaa. Ei ole helppoa ja mukavaa aina tiedustella kylään mennessä viikon takaista terveyshistoriaa koko porukalta. Yritän vain pitää mielessä sen, että minulla ei ole mitään rokotteita tällä hetkellä. Kaikki nollaantui kantasoluhoidossa. Rokotteet alkavat joskus keväällä. Minun vastustuskyky oli yhtä heikko kun vastasyntyneellä vauvalla. Onneksi vastustuskykyni on jo kehittynyt kaikkein heikoimmasta ajasta ja saan jo olla ihmisten parissa, mutta on edelleen syytä välttää flunssaisia ja kipeitä ihmisiä.

Minun tapauksessani varsinkin silloin ihan matalimpien veriarvojen aikaan, perus flunssa olisi voinut koitua kohtaloksi. Vakavien jälkitautien riski oli erittäin suuri. Hyvää käsihygieniaa tulen ylläpitämään lopun elämääni. Siihen kun on oppinut ei paluuta ole :D Ja hyvä niin. Suosittelenkin kaikille käsidesin ostoa ja laittamaan sen vaikka eteiseen tai keittiöön ja ota siitä aina sisään tullessa. On terveellekkin ihmiselle etu pitää huolta käsihygieniasta!

Kirjoitin eräälle ystävälle jotakuinkin näin. "Minulla on erikoinen haave jonka vain "kollega" voisi ymmärtää". "Joku päivä, voisin sairastua flunssaan ja kuumeeseen, vetää peitto päälle, lämmittää teetä ja katsoa elokuvia. Ottaa panadolia kuumeeseen ja potea flunssan kotona." Tätä ei moni ymmärrä. Minulla on nyt kohta kolme vuotta ollut tilanne, jossa minun pitää välittömästi lämmön tai minkä muun tahansa flunssan oireen takia soittaa heti osastolle ja kuumeen noustessa olla mielellään 2h kuluessa sairaalassa. KOLME VUOTTA. Jokaista oiretta on pitänyt ja pitää tarkkailla ja olla valmiudessa soittaa osastolle ja kuumeen tai muun ilmetessä lähteä viipymättä sairaalaan. Kun voisi vain huoletta potea kuumeen peiton alla kotona. Ei tarvitsisi jännittää ja kauhistella, että mistä tämä nyt johtuu? Uusiiko tauti? Nytkö tulee joku vakava infektio? Kauanko joudun olemaan tiputuksessa? Lupaan, että jos ja kun tämä päivä koittaa, että saan olla kotona kuumeessa rauhassa, päivitän varmasti asian kaikkiin sosiaalisen median palveluihin missä olen.  Tässä ei ole tarkoitus kritisoida kenenkään päivityksiä sairaanaolosta tai päivitellä, miksi pitää lähteä sairaalaan ja soitella osastolle? Ymmärrän kummankin asian. Sehän on vain minun etu, että pidetään huolta. Ja jokaisen ihmisen murheet ovat jokaiselle itselleen siinä elämäntilanteessa kun kukin on, niin suuria tai pieniä. Murheita ei voi, eikä pidä vertailla. Minä en pahastu jos joku valittelee kun on ollut pitkään kuumeessa, tiedän kyllä. että sellainen ottaa päähän. Itsekin valittaisin. Jokainen meistä kulkee täällä oman polkunsa ja jokaisella on oma mäkinenpolkunsa.

Valonpilkahduksia

Hei!

Maaliskuussa tulee kolme vuotta täyteen syövän kanssa. On ollut suurimmaksi osaksi murheita, mutta myös valonpilkahduksia siellä täällä. En varmaan itsekään ymmärrä kuinka raskas tämä kohta kolme vuotta kestänyt matka on ollut. En olisi jaksanut ilman rakkaita lähimmäisiä sekä ystäviä. Enkä tietenkään erinomaista ja ammattitaitoista hoitohenkilökuntaani! Olen niin suurissa kiitollisuudenveloissa, että sitä harva ymmärtää. Vaikkakin moni sanoo, että "eihän tässä nyt mitään, tietysti autan" mutta kyllä se apu on niin moninkerroin ollut itselle tärkeätä ja tarpeen, että ei sitä edes ymmärrä.

Valonpilkahduksia? Kyllä vain! Minulla oli tässä erittäin jännittävät ja karmeat viikot takana. Jouduin siis nielurisaleikkaukseen, mutta se ei ollut mikään "tavallinen" nielurisojen poisto. Minulla viimeisimmässä PET-CT kuvassa näkyi kaulalla/tonsilloissa eli nielurisoissa aktiivisuutta. Lääkäri soitti, että nyt täytyy kiireellisesti ottaa biopsia nielurisoista. Biopsia tarkoittaa koepaloja. Tilanne oli siis tismalleen sama kun 2017 kesällä, kun olin toipumassa autologisesta kantasolusiirrosta ja kuvassa kaulalla taas aktiivisuutta ja siitä sitten biopsiaan ja tauti oli relapsoitunut eli aktivoitunut taas. Olin kauhuissani. Lääkäri kuitenkin sanoi, että tämä ei tarkoita sitä, että se 100% varmasti on aktivoitunut tauti, vaan voi olla muutakin "tulehdusta" tai liikakasvua, mutta varmuuden saan vain leikkaamalla nielurisat pois ja tekemällä tarvittavat tutkimukset. Odotin leikkaukseen pääsyä reilun viikon. Yritin olla miettimättä asiaa, tässä kuitenkaan onnistumatta. Voin kokemuksesta sanoa, että tämän kaltainen asia stressaa ja on mielessä melkoisesti. En kertonut tästä tilanteesta vanhemmilleni tai monellekaan muulle. En halunnut aiheuttaa huolta ennen kuin saan 100% varmuuden mitä siellä nielussa nyt on. Sanoin vain, että nielurisat on nyt leikattava. Pääsin leikkaukseen ja se meni hyvin. Olin kaksi yötä sairaalassa Turussa ja kyllä oli kurkku kipeä! Viikon verran söin kovia kipulääkkeitä kipuun ja pystyin vain juomaan mehukeittoa ja nesteitä. Kurkku kuitenkin parani nopeasti viikon, kahden aikana. Tuloksissa kestäisi leikkauksesta noin kaksi viikkoa. Tämä oli kamalaa aikaa. Olin erittäin ärtynyt koko ajan. Halusin uskoa parasta, mutta tässä matkan varrella on ollut niin paljon petttymyksiä, että sisälläni pessimisti oli syntynyt. 16.11.2018 Perjantaina sain vastaukset koepaloista. Tulokset olivat PUHTAAT! Ei mitään syöpään viittaavaa. Ensimmäisen kerran tänä vuonna minusta tuntui oikeasti siltä, että minä selviän tästä koettelemuksesta, että edessä olisi elämä ilman syöpää ja voisin elää kuten muutkin. Se perjantai oli yksi elämäni parhaista päivistä!

Kävin Turussa sairaalassa ottamassa suunnitellusti tippaa (DLI, ja Immunoglobuliinia) verikokeet olivat oikein hyvät. Vastustuskyky edelleen "normaalia" heikompi. Lääkärin kanssa keskustelin mahdollisesta töihin paluusta. Sain vihreää valoa paluulle. Olin erittäin onnellinen. Soitin lähes välittömästi pomolle, että nyt olisi tarvetta palaverille, meikäläinen tulee takaisin töihin! Tammikuussa jatkuisi vihdoin työt! Aloitan ensin rauhallisesti noin 50%-60% työajalla. Kun nyt vaan pysyisi terveenä ja saisi tehdä töitä, sitä minä toivon joululahjaksi. Pomo oli iloinen puhelustani ja sovittiin palaverille aika joulukuulle. En malta odottaa!

Olen tässä kerinnyt miettimään matkallani kaikenlaista. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, että vaikka olisi kuinka vaikeata niin positiivinen ajattelu auttaa vaikka siltä ei aina tunnu. Olen kasvanut ihmisenä valtavasti tämän sairauden aikana ja en ole sairastanut yksin. En voi edes kuvitella minkälaista lähipiirilläni on ollut. Minä vain kuljen hoidosta seuraavaan, kun läheisten pitää seurata vierestä kaikkea. Hoidot jatkuvat ja pidetään lippu korkealla! Vielä on paljon rajoitteita ja matkaa terveiden kirjoihin, mutta eteenpäin mennään. Kiitos kaikille ja toivottavasti pysytte mukana elämässäni jatkossakin!

Kiitos!

Talvikausi ja terveydenhoidollisia toimenpiteitä

Huoneestani sairaalasta

Olisi taas aika kirjoitella kuulumisiani. Lunta on tullut ja kerinnyt sulamaankin. Kerkisin kuitenkin lumella heittelemään. Törmäsinpä tuttuihinkin radalla. Ei siinä kerinnyt kunnolla kuulumisia vaihtamaan, mutta muutamat sanat vaihdettiin. Oli mukava yhteensattuma. Lumella heittäminen on kyllä aivan toisenlaista kun kesäkelillä. On huomioitava alustan liukkaus. Jos yhtään on ongelmia tukijalan kanssa kesällä niin ne moninkertaistuu talvella olettaen, että heittää vauhdin kanssa. Jotenkin räpiköin kierroksen läpi. Oli muuten ensimmäinen kerta kun heittelen lumessa.



En ole päässyt/kerinnyt harjoittelemaan viimeisen kuukauden aikana juurikaan. Nyt talvella varmaan keskityn lähipelin- ja putin treenaamiseen pääosin. Harjoitusmäärä huomattavasti pienempi kuin kesällä. Voisihan talvellakin treenata melkein yhtäpaljon, mutta valo rajoittaa sekä kylmä ja märkä (selityksiä selityksiä). Toki voisi pimeälläkin heitellä jos ostaisi ledejä kiekkoon tai muuta.

Terveydestä sen verran, että minulta leikattiin nielurisat tässä marraskuun alussa. Operaatio meni hyvin, mutta kyllä on muuten kivuliasta tämä leikkuun jälkeinen aika. Onneksi on hyvä kipulääkitys ja paraneminen tapahtuu parissa viikossa. Tätä kirjoittaessa ensimmäinen päivä ilman kipulääkettä! Kipua vielä on, mutta yritän pärjätä nyt ilman lääkettä, otan sitten jos yltyy pahemmaksi. Toisaalta vain otettu lääke auttaa. Tässä kuussa pitäisi selvitä pääsenkö tammikuussa takaisin töihin. Tässä sairasloman aikana kun maaliskuussa tulee kolme vuotta täyteen, on kerinnyt miettimään kaikenlaista. Olen saman päivän aikana soittanut useasti äidille ja isälle ilmoittaen mitä erikoisempia tulevaisuuden suunnitelmiani. Yksi haave on kuitenkin koko tämän kolmen vuoden aikana ollut mielessä: Kiinteistönvälittäjä. Kiinteistöala kiinnostaisi itseä useastakin syystä. Tykkään asiakaspalvelusta, pidän talouden seuraamisesta, olen kiinnostunut yrittäjämaailmasta, pidän kaikenlaisesta talousarvioinnista/taloushallinnosta sekä statistiikoista ja numeroista. Olen lukenut paljon kiinteistöalasta. Äkkiseltään voisi saada kuvan, että helppoa rahaa on jaossa niin paljon kun jaksaa vaan ottaa vastaan. Ilmestyy näytölle ja myy asunnon thats it, mutta syvemmän tutkiskelun kautta olen ymmärtänyt, että tämä ala on kaikkea muuta kun luksusta ja helppoa rahaa. Pitkiä työpäivä (+50h/vko) 6 päiväisiä viikkoja, palkattomia lomia ja niin edelleen. En ole säikähtänyt vaan kiinnostukseni on vain lisääntynyt. Instagramissa tuli vastaan Jethro Rostedtin video, jossa hän kertoo lanseeraavansa Aninkainen Akatemian. Tämä siis Jethron toteuttama kurssi/koulutus uusille, alalle aikoville. Jethro kertoo videolla, että on erittäin kovan luokan koulu ja vain harva tulee sen läpäisemään. Tämä koulutus suoritetaan etä/ilta/viikonloppu toteutuksena, eli se ei ole päätoimista opiskelua. Koin, että nyt on merkki jostakin ylhäältäpäin annettu ja laitoin hakemuksen vetämään. Nyt vähän aikaa sitten sain sähköpostia itse Jethrolta, että minut on valittu ensimmäiseen vaiheeseen mukaan! Voi veljet sanon!

Nyt pitää toivoa, että saan terveyteni takaisin ja pääsen takaisin työelämään pian. Olen miettinyt tämän blogin kääntämistä myös englannin kielelle. Voisi olla mukavaa ajankulua käännellä tekstejä ja samalla vahvistaa omaa englannin kielen taitoa. Voisihan joku "ulkomaalainenkin" kiinnostua lukemaan näistä aiheista joista kirjoittelen.

Leikkauksen jälkeen aika sekavan näköinen

Kurkussa leikkuun jälkeen peitteitä

Uudet putterit, uudet kujeet

Moro!

Huomasin, että ei ole lokakuulle päivitystä tullut ollenkaan! Yritetään ainakin kerran kuukauteen päivitellä. Ei mitään ihmeitä ole nyt treenien puolesta tapahtunut, muuta kuin jäänyt vähän vähemmälle. Talvi tekee tuloaan. Talvikauden aikana aion hioa puttitaitojani mahdollisimman paljon.

Seurallamme oli kauden päättäjäiset Himoksella. Siellä vähän skabailtiin puttaamisessa, lähestymisheitoissa sekä pituusheitoissa. Sain vihdoinkin virallisesti 100m rajan rikottua! Oli oikein mukava tapahtuma. Ensin aamusta lähdin Tampereelta noin 06:50. Noukin kaverin kyytiin Tampereelta ja ajelimme Orivedelle josta tuli seuraava kyytiläinen. Matkasimme Sappeeseen heittämään leikkimielisen kisa ennen kauden päättäjäisiä Jämsässä. Saavuimme radalle noin 09:00 aikoihin. Keli oli hyvä, pientä kosteutta ilmassa, mutta ei satanut vettä joka on aina  mukava asia. Meillä on traditio käydä Sappeessa joka vuosi heittämässä epävirallisen virallinen kilpailu. Nyt matkassa siis Sami ja Ilkka sekä minä. Alku ei lähtenyt itsellä taaskaan sujumaan, olisiko ollut syynä se, että emme lämmitelleet mitenkään. Helpot birdiet jäi ottamatta, tilanne oli vakava. Minua ei tähän mennessä ole kukaan Sappeessa voittanut ja tämä taisi olla neljäs tai viides reissu kyseiselle kentälle. Olin noin puolivälissä 21-väyläistä rataa kolme heittoa jäljessä sillä hetkellä kisaa johtanutta Ilkkaa. Tiesin, että rata ei ainakaan helppone loppua kohti. Tästä hyvä esimerkki on surullisen kuuluisa "koivikko" eli radan viimeiset 4-5 väylää. Pelikaverilla Samilla joka on ollut kaikilla kisareissuilla mukana, on kilpailu viimeistään tähän tyssännyt. Ei ole ollut tavatonta ottaa +10 heittoa pelkästään koivikosta, eli näiltä viimeisiltä 4-5 väylältä. Mutta nyt Sami sai selätettyä koivikonkirouksen ja pelasi loistavan tuloksen koivikosta, sekä koko radasta! Hienoa! Kyllä se tekniikka kehittyy muillakin :). Mutta siis tilanne oli jännittävä. Ilkka johti kolmella heitolla ja Samikin hengitti heti heiton parin päässä niskassa. Sitten alkoi minun loppukiri. Sain monta erinomaista onnistumista, otin Ilkkaan kiinni. Sami teki nousua. Viimeisille 4 väylälle olin tasoissa tai yhden edellä. Maalissa kova uurastus palkittiin. VOITTO! Säilytin mestaruuteni Sappeessa! Ensi vuonna taas pääsee poikaat kokeilemaan :). Tulokset oli minä +2, Ilkka +4 ja Sami +6. Huikea ero toissavuotiseen tulokseen. Minulla sekä Samilla. Ilkka oli mukana nyt ensimmäistä kertaa, mutta ei kuulemma viimeistä. Ilkaltakin hyvä tulos. Ensimmäistä kertaa Sappeen-radalla ja oli hienosti sanottuna "vähän" kevyemmällä varustuksellakin mukana. Kausi on siis virallisesti päätetty fribaseuran kanssa. Oli muuten raskas päivä, kun aamulla lähdin liikenteeseen ennen seitsemää ja olin kotona klo 22:15.

Sain inspiraatiota suunnitella ja piirtää omat putterit. Olen jo pitkään harrastanut myös pokeria. Pelaan todella pienillä rahoilla. Aikalailla itse itsensä kustantava harrastus ollut toistaiseksi. Olen pokerin kautta tutustunut moniin uusiin tuttavuuksiin. Joistakin on tullut, uskallan sanoa, jopa ystäviä. Suunnitelma oli siis selvä. Haluan putterin joka näyttää pokeri-chipiltä, eli pokerissa käytettävältä pelimerkiltä. Jottei kellään tulisi vastaan samanlaista, piirsin sen sitten tietokoneella itse. Seuran nimikirjaimet pääsi tietysti keskelle ja tulevaisuudessa kun hankin kilpailulisenssin frisbeegolfiin niin oma PDGA-numero tulee vielä kiekkoon. Homma oli helppo. Piirsin kuvan ja lähetin frisbeegolfmarkettiin jossa sitten painoivat kuvat kiekkoihin. Ei ollut kallista lystiä ja jälki oli erinomaista. Ainoastaan toimitus hiukan takkuili, mutta lopulta kiekot saapuivat. Hinta taisi olla noin 19e kpl.

Taudin suhteen samaa rataa. Nyt oli viiden päivän pistokset Taysissa ja sitten kolmen viikon päästä ilmeisesti taas. Tammikuussa olisi näillä näkymin paluu työelämään. Saa nähdä. Varmistuu marras-joulukuussa varmemmin. Jännittävää ajatella, että pääsisin takaisin töihin! Onhan siitä jo aikaa kun viimeksi töissä olin. Onneksi on vakituinen työ sekä erinoimaiset työkaverit ja johtoporras. Toivotaan, että kaikki menee suunnitellusti ja ei tulisi mitään takapakkeja. Tarkoitus on aloittaa 50% työajalla ja tehdä sitä varmaan pari kuukautta. Näkee sitten miten jaksaa. Mutta tästä lisää lähempänä kun jotakin varmaa tietoa on. Tilanteet minun tapauksessani elää joka päivä.

Tässä ne uude itse suunnitellut putterit ovat!

Sentterillä tiukka koivikko. Koiviko kapein kohta on 199cm.
Pääsin ekalla yrittämällä läpi! Pituutta vaaditaan noin 73m

Sentterillä heittämässä.

Puttia vähän vaikeammasta paikasta.