Treeniä, treeniä
Minulla on ollut jo pitkään heitossa
ongelmana katseen liian nopea kääntyminen. Käännän siis katseen
kiekon perään liian nopeasti. Tämä aiheuttaa itsellä useita
virheitä heittoon. Olen yrittänyt kiinnittää tähän asiaan
huomiota, mutta mitään selkeätä kikkaa tai tapaa en ole löytänyt.
Aluksi tuijotin suoraan alaspäin, mutta silloin heitossa
painonsiirto jää todella taakse, joka aiheuttaa todella
takapainoisen heiton ja kiekko on taivaissa. Toistoja toistaja, kyllä
se siitä.
Olin perjantaina 31.08.2018 Pirkkalassa
parikisoissa. Parina minulla oli paljon itseäni parempi
heittäjä, joten odotukseni olivat korkealla kisaa ajatellen.
Valmistautumiseni kisoja varten ei ollut paras mahdollinen. Kävin
keskiviikkona 29.09 ensimmäisen kerran tutustumassa Pirkkalan
18-väyläiseen rataan. Torstaina olisi ollut viikkokisat johon oli
tarkoitus mennä, mutta olo oli flunssainen, joten en uskaltanut
ottaa riskiä. Perjantaina olo oli hiukan parempi. Jätin kuitenkin
lämmittelykierroksen heittämättä, ettei olo huonone ennen kisaa.
Kävin Vihiojan radalla hiukan lämmittelemässä puttia ja
lähestymisheittoja. Heitto ei lähtenyt kisapaikalla kulkemaan
sitten milllään. Olin ladannut liian suuret paineet itselle ja
kaikki rentous oli tipotiessään. Heitot irtosi kädestä joko liian
aikaisin tai liian myöhään. Pirkkalan rata sijaitsee metsässä,
joten siellä rata rankaisee, jos väylällä ei pysytä. Osumat
puihin ja oksiin tuli tutuksi. Kisaparini sai kannateltua meidät
kuitenkin ihan kohtuulliseen tulokseen, omasta heikosta
suorituksestani huolimatta. Tuloksemme oli -5, eli 5 alle par
tuloksen. Pirkkala, minä palaan vielä!
Tämän kauden kisat on suurimmalta
osin pelattu. En monessa kisassa ollut, mutta muutamissa parikisoissa ja
joitakin henkilökohtaisia viikkokisoja Tampereella, Kangasalla ja Jämsässä. Kauden
merkittävin saavutus tähänasti oli Myllymäen viikkokisoissa
heitetty ace eli hole in one. Kauden päätavoitteenä on ollut
yleiskunnon kehittäminen rankkojen syöpähoitojen jälkeen ja siinä
on onnistuttu hyvin. Fyysinen kunto kehittyy hyvää vauhtia.
Toivottavasti taisteluni tuottaa taudin suhteen toivotun tuloksen ja
saan elää terveenä. Suunta on oikea, vaikka veriarvot ovat
toipuneet erittäin hitaasti ja ovat vieläkin normaalia matalammalla
tasolla. Olo on hiukan erikoinen, kun fyysinen kunto on hyvä ja
jaksan tehdä asioita ja käydä heittämässä, mutta kuitenkin olen
vielä ”kesken”. Joka kerta kun minulla on käynti sairaalassa,
palaa mieleen miten vakavasta asiasta on kyse ja kuinka sitä ollaan
vielä potilas ja toipilaana. Kova hinku on jo työelämään
rakentamaan tulevaisuutta.
On ollut mukava huomata, että silloin
tällöin frisbeegolf radoilla tulee ihmisiä juttelemaan. En tiedä
onko blogilla ollut osuutta asiaan, mutta osoittaa selkeästi, että
kyllä me suomalaisetkin osaamme jutella tuntemattomien kanssa. On
mukavaa vaihtaa kuulumisia ja vertailla kiekkoja sekä jakaa
kokemuksia. On myös omalle pelille piristävää pelata sellaisen
ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole aikaisemmin pelannut. Näkee
välillä ihan uusia linjoja ja saa ideoita omaan tekemiseen.
Lauantaina 15.9.2018 on oman seuran
seuranmestaruuskilpailut. Menestystavoitteita itselläni ei sen
suuremmin ole. Yritetään heittää omalla tasolla ja saada
onnistuneita heittoja. Kuulostaa tylsältä, mutta sitä se nyt on.
Ymmärrän erittäin hyvin nyt joidenkin urheilijoiden haastatteluja
joissa sanovat, että keskitytään omaan tekemiseen ja haetaan
onnistumisia eikä välttämättä kamppailla mitaleista. Tälläisten
kokemusten ja suoritteiden kerääminen on erittäin tärkeää jos
joskus haluaa menestyä. Menestyäkseen tarvitaan kovaa pohjatyötä
ja kokemusta. On tärkeätä muistaa iloita onnistuimisista ja pitää
mieli iloisena vaikka ei ihan kärjen tuntumassa menisikään. Jos
mieli on huono niin ei onnistu kyllä suorituksetkaan. Uskokaa pois!
Kuten valmentajani sanoi: ”radalla ei enää tekniikkaa muutella
vaan tehdään sitä omaa suoritusta omalla tasolla” eli jos se oma
taso on 70 metriä niin on ihan turha lähteä radalla
pilaamaan tulostaan yliyrittämällä 120 metristä heittoa. Tämä olisi tärkeä muistaa.
”Suorita omalla tasollasi”
Kävin läpi ala-asteella
yleisurheilusaavutuksiani, kuva alhaalla. Toivottavasti tulevaisuudessaki menestystä on luvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti